Läksyt
Ateljéessa läksyt ovat poikkeuksellisesti vapaaehtoisia. Niitä kuitenkin suositellaan tekemään aina silloin tällöin. Läksyille on muutamia erilaisia suoritustapoja, ja joissakin tapauksissa ne korvaavat kokonaan tarinan. Läksyistä saa aina tähtiä sekä rahaa, joten niiden tekeminen kannattaa! Jokaisesta saat myös kouluarvosanan, jota käytetään pohjana päätösarvosanassasi. Arvosanoja ei kuitenkaan ikinä käytetä alentavasti, vaan niillä voi aina vain korottaa päätösarvosanaa. Jos havittelet kuukauden parhaan oppilaan palkintoa, läksyt edesauttavat tittelin saamista paljon. Läksyistä saatetaan myös antaa palautetta. Aina kun haluat läksyn pyydä niitä tarinan lopussa. Läksyjä ei anneta kenellekkään automaattisesti, joten siitä pitää aina muistaa mainita. Voit myös kertoa mistä oppiaineesta haluat, mutta se ei ole pakollista. Jos et kerro, otamme vain satunnaisen oppiaineen.
Läksyjen tekemiseen on rajaton aika, mutta uutta läksyä et saa ennen kuin olet suorittanut edellisen. Alla kerrotaan hieman läksyn suoritustavoista. Tavan saat päättää itse, mutta jotkin tavoista ovat arvokkaampia, eli niistä saat enemmän tähtiä sekä rahaa. Jokaisen suoritustavan perässä on numero 1-4. 4 on kaikista arvokkain, 1 taas vähiten. Jos suoritat tehtävän vähän miten sattuu, et välttämättä saa niin paljon rahaa, kun arvokkuus kertoo. Jos haluat suorittaa tehtävän tavalla 2, ilmoita siitä läksyä pyytäessä. Kaikki muut paitsi tapa 4 suoritetaan läksykirjaan.
Ensimmäinen suoritustapa - 4 "Tavallinen suoritus"
Tällä tavalla läksy suoritetaan läksykirjaan, aivan kuten oikeassa koulussa. Jos saat tehtäväksi kirjoittaa esimerkiksi Australian alkuasukkaista, kirjoitat vieraskirjaan esseen tapaisen vastauksen asiasta. Vastauksen ei tarvitse olla pitkä, mutta vähimmäismäärä on 100 sanaa. Alkuasukkaista kirjoittaessa sinun ei tarvitse kertoa jokaista pientä yksityiskohtaa, vaan voit vaikka valita miten he pyydystivät ruokansa. Muistathan käyttää vain tosia tietoja, äläkä keksi mitään päästäsi.
Toinen suoritustapa - 1-2 "Kysymykset"
Tällä tavalla saat 3-5 kysymystä, joihin vastaat läksyvieraskirjassa. Kysymyksiin saat vastata aivan miten haluat. Maksimisanamääränä on kuitenkin hyvä pitää 200 sanaa. Jos vastaat epämääräisesti suoritustavan arvo on 1, mutta kattavilla tiedoilla 2. Jos tavasta näkee, että siihen on nähty vaivaa, voi arvokkuus nousta. Muistathan aina kertoa, jos haluat suorittaa tällä tavalla!
Kolmas suoritustapa - 3-4 "Piirros"
Tällä tavalla piirrät valitsemastasi aiheesta kuvan tietokoneella tai käsin. Tavasta ei arvostella juurikaan piirrustustaitoa, vaan enemmänkin miten siihen on panostettu. Jos piirrät tikku-ukkoja, et saa niin paljoa rahaa kuin piirtämällä kunnon ihmisiä. Jos haluat suorittaa tällä tavalla kannattaa siitä mainita, jotta tehtävä sopii siihen. Piirros lähetetään läksyvieraskirjaan.
Neljäs suoritustapa - 1 "Mielikuvitus suoritus"
Tällä tavalla sisällytät läksyn tarinaasi. Voit siis vaikka mainita, että hahmosi tekee läksyn. Silloin läksyyn ei tarvita vastausta, eikä sinun tarvitse varsinaisesti tehdä sitä. Muistathan, että et voi vain kirjoittaa esimerkin mukaista tarinaa yksikseen tarinakirjaan, vaan sinun pitää sisällyttää se tarinaasi. Tämä suoritetaan aina siis tarinakirjaan!
Esimerkki: Olet saanut tehtäväksi kirjoittaa fysiikan asemaenergiasta.
Suoritus: Illallisen jälkeen asetuin työpöydän ääreen tekemään tehtävääni asemaenergiasta. Pidin fysiikasta, joten tehtävän tekeminen ei tuottanut juurikaan ongelmia. Kun tehtävä oli tehty, laitoin seuraavan päivän tavarat valmiiksi ja menin pesemään hampaita.