Melrose Rosalee Scott
Perustiedot
| Nimi |
Melrose Rosalee Scott |
Luokka |
3 |
| Syntymäaika |
23.11.1996 |
Kansallisuus |
englantilainen |
Valinnaiset: kuvaamataito (piirtäminen), liikunta (palloilu), tanssi, espanja
Vastuuhenkilö: Charlie Hayden
Huonetoveri: Paukka Pallopää ja Jadwiga Curie
Minua saa käyttää tarinoissa
Luonne
Monilla ennakkoluuloon taipuvilla on tapana leimata Melrose heti ensisilmäyksellä angstiseksi teiniksi, joka kerjää muiden huomiota melkein työkseen. Mikään noista ennakkoluuloista ei kuitenkaan ole totta, vaikka tyttö onkin räväkkä ulkonäöltään. Pohjimmiltaan Melrose on luonteensa puolesta rauhallinen, joka pyrkii ainakin tulemaan mahdollisimman monien kanssa toimeen. Silmille hyppijöitä, kiusaajia, juorukelloja sun muita tyttö ei kuitenkaan siedä silmissään ja saattaa näille vilauttaa mielummin kansainvälistä käsimerkkiä ja hymyillä sarkastisesti kuin hypätä kaulaan halaa rutistamaan.
Rauhallisesta luonteestaan huolimatta Melrose saattaa menettää hermonsa nopeasti, jos toinen osaa vain iskeä sanansa tai tekonsa arkoihin paikkoihin. Suuttuessaan tai muuten hermonsa menetettyään tyttö on enemmän suunsa puhtaaksi puhuja kuin nyrkit pystyssä heiluja, vaikka joskus ääripisteisiin mennessä on saattanut käyttää fyysistäkin voimaa. Useimmiten Melrose kuitenkin vain sanoo asiansa ja lähtee sen jälkeen paikalta rauhoittumaan muualle, sillä riitely tai muu tappeleminen ei järemmin kuulu hänen mielipuuhiinsa, vaikka joutuukin niihin vähän väliä. Rauhallisenakin tytöllä on tapana sanoa asiat suoraan, hän arvostaa enemmän suorapuheisuutta kuin turhan päiväistä kiertelyä ja kaartelua asiasta toiseen ja turhasta vielä enemmän pusikkoon siirtymistä.
Melrose on niin sarkastinen kuin huumorintajuinen nuori nainen, joka sortuu letkauttamaan välillä vähän mitäkin huuliensa välistä, mikä ei aina välttämättä miellytä kaikkia yhtä paljon. Tyttö ei kuitenkaan ole mikään puhuva papupata tai juorukellojen kuningatar, Melrose osaa pitää toisten salaisuudet omana tietonaan ja puhuu muutenkin vain silloin, kun huvittaa. Keskipisteenä olemista hän inhoaa ja pyrkiikin sen takia vetäytymään enemmän sivuun kuin astelemaan kaikkien eteen pällisteltäväksi kuin joku taidemuseon arvokas ja tunnettu maalaus. Useimmiten tytön näkee yksin jossain ja joskus toisinaan jonkun hyvän päivän tutun seurassa, läheisiä ystäviä Melrosella on hyvin vähän. Mielialasta riippuen tyttö saattaa käyttäytyä eri tavalla eri päivinä, kuten yleensä monet muutkin.
Menneisyys
Melrose syntyi Scottien perheeseen 23. päivä marraskuuta vuonna 1996 kolmanneksi lapseksi kuopuksena. Tytön lapsuudessa ei tapahtunut järemmin mitään ihmeellistä ennen kuin tämä oli yhdeksän vuotias, jolloin tytön ja tämän kahden vanhemman veljen vanhemmat erosivat. Äiti teki varsin selväksi ettei halunnut lapsia kontolleen, jolloin näiden isästä tuli kolmen lapsensa yksinhuoltaja. Vanhempien ero teki Melrosesta etäisemmän ja paljon rauhallisemman kuin ennen, milloin tyttö oli ollut varsin eloisa tapaus, joka ei meinannut pysyä paikoillaan hetkeäkään.
Ateljéhen Melrose siirtyi 18-vuotiaana toisesta sisäoppilaitoksesta vuoden vanhempien veljiensä kanssa. Sisäoppilaitoksiin nuoret olivat menneet omasta tahdostaan eivätkä isänsä pakottamina, kukaan heistä ei oikein enää viihtynyt kotona isän luona vanhempien eron jälkeen. Isänsä kännäämistä ja muuta sekoilua töiden jälkeen ei nimittäin seuraa mielellään vierestä vaan sitä mielummin lähtee muualle opiskelemaan saadakseen rauhaa. Vaikka isän alkoholiin sortuminen on rauhoittunut vuosien varrella, ei se ole vieläkään loppunut.
Perhe
✖ Isä Alan Scott, vaikeasti kuvailtavat välit. Isänsä kanssa Melrose ei ole järemmin puhunut sen jälkeen, kun tämä sortui alkoholiin eron yhteydessä. Tyttö kadotti jotenkin yhteyden itsensä ja isänsä välillä, mikä vaikeuttaa kaksikon välistä isä-tytär -suhdetta. Melrose kyllä vastaa isänsä harvoin lähettämiin viesteihin tai soittoihin, vaikka puhuukin varsin harvasanaisesti tämän kanssa. Keskustelut ovatkin varsin kiusallisia useimmiten. Melrose ei myöskään mielellään puhu isästään muiden kuullen.
✖ Äiti Rosalee Scott (os. Noel), ei minkäänlaisia välejä. Melrose ei ole ottanut äitiinsä yhteyttä tämän lähdön jälkeen, tyttö on vuosien varrella katkeroitunut äidilleen tämän käytöksestä. Jos tyttö ei mielellään puhu isästään, niin äidistään Melrose ei halua itse edes kuulla. Tunteet nousevat liian voimakkaasti pintaan, kun äiti otetaan puheenaiheeksi, minkä takia tyttö saattaa käyttäytyä varsin töykeästi muita kohtaan jonkin aikaa. Äidistään hän ei oikeastaan halua enää kuulla ikinä, Melrose ei tiedä pystyykö ikinä antamaan tälle anteeksi.
✖ Veli Riley Scott, vaikeasti kuvailtavat välit. Rileyn kanssa Melrose riitelee useimmiten, kumpikin ovat liian samanlaisia luonteeltaan keskenään, esimerkiksi temperamentiltaan. Kaksikko pystyy kuitenkin puhumaan toisilleen myös rauhallisesti, vaikka yleensä kommentit ja sanat ovat varsin kärkkäitä ja joskus törkeitä. Aika usein he vain yrittävät olla mukamas huomaamatta toisiaan, jolloin tappelut ja riidat pysyvät poissa kuvioista edes hetken.
✖ Veli Ren Scott, lämpimät ja läheiset välit. Renin kanssa Melrose on varmaan läheisin, sillä lempeän rauhallisen veljen kanssa on helppo puhua. Ren on täysin kaksoisveljensä Rileyn vastakohta, minkä takia Melrose ei oikeastaan koskaan ole pieniä leikkimielisiä kinoja lukuunottamatta riidellyt kunnolla Renin kanssa. Ren on kuitenkin usein se, joka joutuu puuttumaan Rileyn ja Melrosen riitoihin, jotka eivät muuten meinaa millään ratketa.
Ulkonäkö
Ulkonäkönsä puolesta Melrose saattaa välillä karkottaa ihmisiä luotaan. Rohkeasti oman tyylinsä esiin tuovan tytön ulkonäöstä voi ensimmäisenä pistää merkille tummanruskeat hiukset ja turkooseiksi liukuvärjätyt latvat, harmahtavan vaaleansiniset silmät, tumman silmämeikin, tatuoinnit sekä lävistykset, mustan nahkatakin ja jalassa olevat vanssit, maiharit tai converset. Kovin tyttömäiseksi Melrosea ei voi kuvailla ulkonäöltään - ehkä enemmän poikamaiseksi. Nahkatakin, vanssien, maiharien ja conversejen lisäksi Melrose suosii farkkuja, farkkusortseja, collegepaitoja, farkkupaitoja, ruutupaitoja, flanelleja ja printillisiä tai muuten kuviollisia t-paitoja ja toppeja.
Vaalea ihoisella, hoikalla Melrosella on kapeat kasvot, joiden piirteet ovat muuten sirot ja pehmeät, jos terävää leukaa ei lasketa mukaan. Harmahtavan sinisten silmien väriä korostavat niin tummat ripset kuin tumma silmämeikki. Paksut, luonnonlaineilevat tummanruskeat hiukset laskeutuvat yleensä lapaluita hipomaan tai ovat suttuiselle ponnarille sidottuina. Melrose on jo pidemmän aikaa liukuvärjännyt hiustensa latvoja turkooseiksi luonnollisen tummanruskean sävyn kaveriksi. Hiusten tummanruskeaa sävyä toistavat kulmakarvat ovat siistit ja saattavat painua toisinaan mietteliääseen kurttuun. Kapean ja suoran nenän alapuolelta löytyvät huulet sen sijaan kaartuvat useammin puolittaiseen hymyyn toisen suupielen noustessa ylös.
Latvojen värjäyksen lisäksi Melrose on harrastanut niin lävistyksiä kuin tatuointeja. Vasemmassa korvassa on korvalehdessä kaksi lävistystä ja sen lisäksi kaksi helix-lävistystä korvalehden ulkoreunassa rustossa. Oikeassa sen sijaan on vasemman tapaan kaksi lävistystä korvalehdessä, mutta kolme helix-lävistystä korvalehden ulkoreunan rustossa. Helix-lävistyksisä Melrose käyttää yleensä hopeisia renkaita, korvalehden lävistyksissä nappeja tai pieniä renkaita. Tatuointeja Melrosella on tällä hetkellä selässä ja vasemmassa ranteessa. Yläselässä oleva siipensä levittänyt kotka ylettyy olkapäältä olkapäälle, kotkan siipien alapuolella lukee ”we're all architects of our own private hell”. Ranteeseen on sen sijaan tatuoitu kolmio, jonka kärki osoittaa kohti sormia. Kolmion sisällä on kuusi pienempää kolmiota, jotka muodostavat yhdessä isomman kolmion.
Kirjoittajasta
Minut on aikaisemmin saattanut tavata Ateljéssa nimellä Nikki Carlyle, mutta omilla tarinasivuillani Evermoressa pyörin nimimerkillä Noëlle. Netissä minuun on voinut törmätä myös muiden hahmojeni nimillä sekä Rileynä, Gladiatorina ja Calypsona. Olen -96 syntyinen nuori nainen Etelä-Suomesta, joka on harrastanut kirjoittamista ainakin jo vuodesta 2009 lähtien. Eniten olen pyörinyt virtuaalisten taikakoulujen ja Tylypahkojen parissa, vaikka myös sisäoppilaitoksia ja puoliveristen leirejä on tultu koluttua läpi. Viimeisen puolen vuoden aikana olen enemmän keskittynyt roolipelaamaan kavereiden kanssa WhatsAppissa, vaikka myös tarinoiden kirjoittaminen on säilynyt tärkeänä harrastuksena.
Jos haluaa nappailla Melrosea tai jopa tämän veljiä tarinoihinsa niin senkus tulee nykäisemään hihasta tai tökkäisemään silmien väliin, niin sovitaan sitten miten turinoidaan ja raapustetaan tarinoita. Tietoja kuitenkin pyydän noudattamaan, jotta esimerkiksi Melrose pysyy omana itsenään. Hahmoista saa myös vapaasti kysyä lisää tietoa, jos jotain haluaa tietää.
Tilanne Ateljéessa
| Tähtitilanne |
0 |
Kirjoittanut viimeksi |
08.06.2015 |
Tavarat: -
Läksyt: -
Rehtorilta: Tervetuloa takaisin Ateljéeseen! Kirjoitathan ensimmäisen tarinasi pian.